Search

VÄHÄN ERILAINEN ROAD TRIP


Vantaalta Sodankylään, Kuopion kautta Raumalle. Tämän vuoden Painikiertue on tullut päätökseensä ja on aika tehdä pientä yhteenvetoa projektista.


Yhdessä Painiliiton sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa toteutettu Petra Ollin Painikiertue pysähtyi tänä vuonna kymmeneen kohteeseen. Jyväskylä keväällä, Vaasa, Tampere, Kirkkonummi, Vantaa, Sodankylä, Oulu, Kuopio, Rauma ja Turku syksyllä. Kymmeniä harjoituksia, tuhansia liikutettuja lapsia, tuhansia kilometrejä autossa, iloisia ilmeitä, punaisia poskia, hauskoja kommentteja ja säteileviä katseita.


’’Oletko sinä Suomen mestari? Oletko koskaan miettinyt, että mikään olisi mahdotonta? Me ollaan kaverin kanssa mietitty, mikä voisi olla meidän yhteinen harrastus ja ehkä se onkin paini!’’ Fiksuja nuoria ja silmiä avaavia hetkiä itselle.


Mistä projekti sitten lähti liikkeelle?


Huolesta ja murheesta, niin kuin yleensäkin kaikki hyvät ideat tuppaavat lähtemään lentoon. Jos murheita löytyy ja niihin halutaan muutosta, on sen eteen oltava valmis tekemään töitä. Paini ei enää elä 70-80 -lukujen kulta-aikaa harrastajamääriltään. Lapset ja nuoret ovat meidän tulevaisuutemme, mutta nuorten liikkumattomuus on suuri yhteiskunnallinen haasteemme, josta aiheutuu vuosittain suuria kuluja koko kansakunnallemme. Miten voitaisiin auttaa? Miten yhdistäisimme liikuntaan innostamisen painin kautta? Miten voisimme antaa oman pienen panoksemme? Kiinnostaako paini enää nuoria? Paljon kysymyksiä heräsi.


Yhdessä Painiliiton toiminnanjohtaja Pasi Sarkkisen kanssa lähdettiin jalostamaan ideaa jo reilusti yli vuosi takaperin. Päätavoitteena oli tyttö- ja naispainin kehittäminen mutta toivotimme lämpimästi tervetulleeksi myös kaikki muut innokkaat. Pitää rantautua lasten pariin, se on fakta. Mutta pitää myös saada säilytettyä jo painia harrastavien lasten into. Mennään kouluille lasten ja nuorten pariin, järjestetään avoimet kokeiluharjoitukset seuran salilla sekä jaetaan oppeja ja informaatiota alueen aktiivisille harrastajille, valmentajille sekä vanhemmille.


Idea oli hyvä mutta aikatauluja jouduttiin lykkäämään pandemian vuoksi. Onneksi tänä keväänä, toukokuussa, koulut vihdoin toivottivat meidän tervetulleeksi ja ensimmäisenä pilottikokeiluna toimikin Jyväskylän Keski-Palokan koulu sekä Harjun Woiman Woimanpesä.

Vierailupäivät ovat toistaneet kutakuinkin samaa kaavaa, aamupäivät koululla touhuten ja iltapäivällä painisalilla. Välillä ei ole ollut molskia käytössä vaan on improvisoitu ja välillä on kärrätty puolikas molski auditorioon. Menty hetken ja fiiliksen mukaan, ei ole tehty asioita liian vaikeiksi. Yksinkertainen on monesti paras ja toimivin vaihtoehto. Ei olla niin sanotusti keksitty pyörää uudestaan vaan lähdetty aivan ruohonjuuritasolta liikkeelle.


Polvipainit, siltakaadot, parin kantamiset, kottikärrykävelyt ynnä muut harjoitteet tarjosivat mielekästä haastetta lapsille. Samalla pääsin kertomaan ja jakamaan tarinaani urheilu-uralta. Huippu-urheilu on antanut minulle paljon muutakin kuin täytettä palkintokaappiin. Elämän mittaisia ystävyyksiä, terveellisen elämäntavan, tärkeitä kontakteja, opettanut työskentelemään erilaisissa tiimeissä, kielitaidon, asennetta puskea kohti omia unelmia, kovan työmoraalin, olen päässyt reissaamaan ympäri maailmaa, saanut rakennettua nykyisen työni ja lukemattoman määrän muita asioita, joita en ilman urheilua olisi voinut kuvitellakaan. Kyllä huippu-urheilu ura on yhden korkeakoulututkinnon verran antanut oppia elämään, vaikkei siitä virallista tutkintoa saakaan. Entisiä urheilijoita arvostetaan laajasti työelämän eri osa-alueilla ja nämä asiat tuntuivatkin kovasti kiinnostavan myös kiertueen aikana.


Monella lapsella ja lapsen vanhemmalla on mielestäni ehkä hieman vääränlainen tai jopa vanhanaikainen käsitys painista ja sen harrastamisesta. Ajatellaan sen olevan ainoastaan hikistä vääntämistä hammasta purren. Laji, jossa sattuu ja tapahtuu ja missä mustelmat sekä mustat silmät ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Ehkä lajin absoluuttisella huipulla tämä voikin olla joskus karua todellisuutta, johon on kouliinnuttu vuosien mittaisella työllä mutta kun puhutaan vasta-alkajista ja kokeilijoista painiharrastuksen parissa, on totuus täysin toisenlainen.


Paini tunnetaan perinteisenä, jalona lajina, jossa vastustajan vahingoittaminen on ehdottomasti kielletty ja vastustajan kunnioittamista opetetaan harrastuksen ensi askelista lähtien. Paini on taitolaji, joka kehittää monipuolisesti harrastajan fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia. Siinä tarvitaan kestävyyttä, räjähtävyyttä, lihasten hyvää kuntoa ja koordinaatiokykyä. Mielikuvitus, ketteryys ja nopea reaktiokyky ovat avainasemassa painijaksi kasvaessa.


Yksin on vaikea vääntää molskilla, joten lajin yhteisöllisyys näyttelee suurta roolia lajiyhteisössä. Pienet kolhut kuuluvat lajiin, mutta samalla ne kasvattavat sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Varsinkin lasten ja nuorten kanssa harjoittelu koostuu suurimmaksi osaksi yhteisistä, hauskoista leikeistä ja peleistä. Paini lajina antaa monipuoliset pohjat liikunnalliseen elämään ja toimii myös erittäin tehokkaana oheisharjoitteluna monelle lajille.



Täytyy muistaa niitä ihmisiä, jotka tekevät pyyteetöntä työtä lasten parissa. Suuret kiitokset niille lukemattomille vapaaehtoisille talkoolaisille ja seuratyöntekijöille, jotka omalla panoksellaan liikuttavat lapsia ja jaksavat pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan sekä toimivat esimerkkeinä, kasvattajina ja kannustajina heidän matkallaan.


Tiedostan myös sen, ettei tässä mitään ihmetekoja olla tekemässä tai maailmaa muuttamassa mutta monesti pienistä puroista kasvaa suuri joki. Parasta olisi kuulla muutaman vuoden päästä, kun joku nuori tulee kertomaan, että innostui liikunnasta tai painista kiertueeni aikana. Silloin työllä tuntuisi ja tietäisi olevan merkitys.


Vielä yhden extra päivän samalla konseptilla halusin antaa omalle kasvattajaseuralle ja kotikylälle, Lappajärven Veikoille. Paluu salille, mistä kaikki itselläni on alkanut. Kahdeksan lyhyttä harjoitusta alakoululaisille ja illalla kaikille avoimet harjoitukset koko kylän lapsille. 45 viisi lasta yhdellä molskilla oli uskomaton näky ja kuten seuravalmentajat totesivat: ’’Myö ollaan kusessa, jos nämä kaikki tuloo ens viikollakin’’. Positiivinen ongelma siis.



Tällä hetkellä työskentelen myös Kuortaneella kamppailulajien asiantuntijana ja omaa nimeäni kantavan Petra Junior Teamin valmentajana. Tiimiin kuuluu 10 nuorta naista, jotka harjoittelevat ja opiskelevat Kuortaneen laadukkaissa olosuhteissa kohti omia tavoitteitaan. Tiimin päivittäisharjoittelusta vastaa valmentaja Ville Lehtikangas ja olen mukana toiminnassa aikataulujeni salliessa. Ehkä jonain päivänä tiimiin liittyy joku kiertueeni aikana tapaamani lahjakas nuori. Usko ja luotto on kova.


Esimerkin voima on vahva. Me vanhemmat ihmiset olemme esimerkkejä jälkipolville. Omalla tekemisellä innostamme ja inspiroimme lapsia ja nuoria liikkumaan terveellisesti. Kiitos omat vanhemmat Pera ja Päve, kun jaksoitte kustantaa, kannustaa ja kuljettaa. Onneksi ette kuitenkaan kuljettaneet autolla läheisen kotisalin treeneihin. Satoi tai paistoi, omin toimin sinne oli raahauduttava. Sekin karaisti kivasti ja opetti elämään.


Petra

285 views0 comments

Recent Posts

See All